Tervehdys jälleen,
Kisakomitean hallituksen edustajisto kävi tutustumassa tulevan olympiakaupungin, Lontoon kisajärjestelyihin ja vakuuttuivat kaupungin olevan tehtäviensä tasalla. Tästä syystä Heptathlon -kisoja ei saatu viime viikolla vietyä eteenpäin, mutta tällä viikolla järjestämme muutaman puhelinpalaverin, jossa asia lyötänee lukkoon niin päivämäärän kuin kentänkin suhteen.
Laurizio de la Palma on näköjään ehdotellut tuossa alempana 18.9 kisoja järjestettäväksi. Kyseessä olisi lauantaipäivä, mikä tarkoittaisi myös sitä, että halukkaille voitaneen luvata yhteistä illanviettoa raskaan kisaurakan päätteeksi.
Kisakanslia lähtee liikkeelle päivästä 18.9 ja paikkakuntana Maaninka/Siilinjärvi. (Juppe selvittää ensimmäistä, Jokke jälkimmäistä). Jos molemmat vapaana niin Maaninka on noussut monelle suosikiksi viime kisojen onnistumisten ja yleisövapaan tunnelman vuoksi.
Tämän viikon ajan ilmoituksia, jos vielä joku toinen päivä olisikin parempi, muuten mennään näillä. Kisoihin kannattaa ehdottomasti haastaa myös omia vanhempiaan mukaan, jos heillä intoa olisi. Kaikille yli 2000 pistettä saaville +45 Veikkovanhemmille luvataan vaikka kokovartalohieronta ja pullakahvit.
Terveisin,
Kisakanslia
Ps. Ja Koskinen, etkö sää oo oppinu mitään 2007 juhannuksesta. Ei saa sukellella pinnan alla silmät auki. |